Illallinen kaikille aisteille

Miltä tuntuu kun illalliskokemuksesi laajenee kaikkien aistien äärelle? Miltä tuntuu kun illalliskokemus sisältää metsäisiä tuoksuja, upeita maisemakuvia, luonnon ääniä, kansantarinoita ja lähimakuja savolaisuudesta? Se tuntuu Laajennetulta illalliselta, jonka äärellä aistisi aukeavat. Olo on kuin olisi käynyt luontoretkellä savolaisissa maisemissa ja lähiruokaravintolassa samalta istumalta.

Illallinen VR-laseilla

Illallinen luontoretkellä

Illalliskattauksen aikana kokki kertoo ruoan alkuperästä ja valmistustavoista. Eräopas esittelee ja tarinallistaa pohjois-savon upeita kansallismaisemia ja todentuntuisia 360 videoita, samalla kun nautit maistuvasta ruuasta. Äänimaisema hivelee kuuloluita aidoilla luonnon korvakarkeilla. Sieraimiin leijailee esimerkiksi syksyisen sienimetsän tuoksuja, on kuin istuisit itse Puijonnokan laavulla nokipannukahvin äärellä.

Virtuaalinen illallinen luonnossa

Aistit auki

Laajennettu illallinen on virtuaalia ja todellisuutta sympaattisesti sekoitteleva ainutlaatuinen illallistapa. Illallisen voi nauttia yksin tai yhdessä, arki- tai juhlahetkinä. Jälkimakuna aistisi ovat auenneet. Koet kokonaisvaltaiseen ravintolakokemuksen, jossa sinut viedään virtuaalilasien, tarinoiden, äänimaailman, tuoksujen ja makujen avulla itä-suomalaisen luonnon ainutlaatuiseen syleilyyn. Illallisen tarinat on kirjoittanut kirjailija Antti Heikkinen.

Virtuaalilasit

Astu eri vuodenaikaan

Illallisella tarjoiltavan neljän ruokalajin menun hintaan 89.- euroa sisältyy kaksi annoksille sopivaa ruokajuomaa, nokipannukahvi tai haudutettu tee ja ainutlaatuinen virtuaalikokemus. Illallisen kesto on noin kaksi ja puoli tuntia. Laajennettu illallinen on ravintolakokemus kaikille aisteille!

Seuraava Laajennettu illallinen järjestetään Kokous- ja juhlatalo Kuopion Klubilla lauantaina 17.9. Kattaukset klo 15 ja 19. Liput ovat nyt myynnissä Nettikaupassamme.

OSTA LIPUT

Ruokamatkailukilpailu 2021

Laajennettu illallinen pääsi Ruokamatkailukilpailu 2021 finalistiksi. Kilpailulla rohkaistaan ruokaan ja matkailuun liittyviä verkostoja kehittämään vastuullisuuteen ja paikallisuuteen perustuvaa ruokamatkailutarjontaa. Kilpailuun haettiin yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat innovatiivisia ruokamatkailun edelläkävijöitä ja tarjoavat matkailijoille ruokaan liittyviä elämyksiä.

Laajennettu illallinen YouTube

Kumppanit

Aineistoa on ollut tuottamassa ja konseptia rakentamassa useita pohjois-savolaisia yrityksiä. Laajennettu illallinen on taidonnäyte itä-suomalaisten yritysten yhteistyöstä.

  • 3D Talo
  • BrainyDay Visual
  • Olavi Rytkönen
  • Antti Heikkinen
  • Ota yhteyttä

    Ravintolamestarit Oy

    Myynti:
    info(a)laajennettuillallinen.fi
    044 5810 453